Kotikonstein ja Saulin neuvoin yli talven selän

Miten kotikonstein voisi yrittää säilyttää sitä ruumiinkulttuuria ja golftaitoa, joka syksyllä pantiin lepäämään mailojen kanssa odottamaan uutta kevättä. Tähän pulmaan kysyimme neuvoa Sauli Suomelalta. Sauli on 27 -vuotisen uransa aikana nähnyt, kokenut ja neuvonut tuhansia pelaajia aloittelijoista ammattipelaajiin, junioreista senioreihin.

Elastisuus ja venyttely
Iän myötä rankamme rappeutuu ja ikävä kyllä myös joustavuus katoaa, vallankin ellemme tee mitään sen hyväksi.
V-e–n-y-t-t-e-l-y on elastisuuden ylläpidon avainsana. Venyttelyn vuoksi ei välttämättä tarvitse mennä punttisalille asti, sillä se ei vaadi erikoisvekottimia ja sen voi tehdä ihan olohuoneen matollakin. Alkuvuoden aviiseista löytyy ohjeita ja tarkoitukseen tehtyjä kuminauhoja tms. saa alan liikkeistä.

Jalat ja keskivartalo ovat golfarin pääasialliset voimanlähteet ja niiden lihaksien kuntoa talven yli voi myös ylläpitää kotioloista käsin. Portaiden kävely, kyykkyyn ylös liikkeet, tuolipunnerrus ja istuminen tyhjän päällä selkä seinää vasten ovat hyvin tehokkaita tapoja vahvistaa reisilihaksia.

Rutiini on hyvä tulla tavaksi
Vähäinenkin päivittäinen liikesarja on tehokas, mikäli se on päivittäinen. Kannattaa luoda elintapoihin liitettyjä rutiineja, jotka muistuttavat ja velvoittavat samanaikaisiin liikesuorituksiin. Esimerkiksi TV -uutisia katsoessa voi samalla suorittaa kevyttä kotiliikuntaa. Nojatuolissa istuen voi totuttaa kätensä oikeaoppiseen mailaotteeseen. Suosikkisarjan ajaksi golfpallot jalkojen alle ja niitä pyöritellen nilkat vahvistuvat samalla Salkkareita seuratessa.

Puttitempo tasaiseksi
Puttimattto on taas joulun jälkeen kenties omalla paikallaan, hyvä niin. Ilman sitäkin ja ilman pallojakin voi puttiaan parantaa keskittymällä puttaustempoon metronomin avulla. Kännykän tai tietokoneen säädettävän metronomin avulla voi tasapainottaa putterin heilautusta tai swingin jaksotustakin, mikäli kotiolot sen sallivat.

Päivänpaisteen saatua ulkona vallan kuntoilumahdollisuudet lisääntyvät. Hiihto ja sauvakävely ovat kehoa tasapuolisesti kuormittavia ja sen vuoksi yksipuoliselle golfarille vallan suositeltavia. Mikäli uimahalli on lähellä, niin uinti ja vesijuoksu kannattaa sovittaa sadepäivien ohjelmaan. Hierojan luota yleensä poistutaan monta vuotta nuoremman oloisena.

Minkä nuorena oppii, sitä vanhana kaipaa
Yhden merkittävän eron juniorien ja senioreiden opetuksessa Sauli toi myös esiin. Junnut ovat vielä homogeenista porukkaa ja heille sopii ryhmäopetus hyvin. Seniorit sitä vastoin ovat jo ehtineet elämänsä varrella saada sekä henkisiä tapoja että ruumiillisia ominaisuuksia, jotka ovat meille kaikille yksilöllisiä. Tämän vuoksi Sauli suosittaakin senioreille henkilökohtaisia oppitunteja.
Näitä kokemuksen tuomia oppeja meille talvilevossa oleville sennuille antoi pro Sauli Suomela. Hän on valmentajatutkintonsa suorittanut USA:ssa, mutta varsinaisen leipätyönsä tehnyt peuramaalaisten pelaajien parissa.
 

Tehokkain konsti
Mitkään ohjeet eivät toimi vain niitä lukemalla, niitä pitää myös käytännössä tehdä ja toistaa monta kertaa, monta kertaa, monta kertaa…

Loppukevennys
Sauli kertoi, että taannoin hänelle eräs isä soitti ja kysyi voisiko Sauli antaa muutaman oppitunnin sekä hänelle että hänen parille pojalleen. Totta kai se onnistuisi.
Yllätys oli aikamoinen, kun isä poikineen köpötteli rangen reunalle. Isällä oli ikää reilut 90 vuotta ja pojatkin jo pitkällä eläkeiässä.
Isä oli golfia joskus pelannut ja swingi vieläkin tallella, pikkupoikia piti hieman neuvoa.

Matti Santanen