M70-joukkueet hakivat kisavirettä Portugaliin Tapiola Golfista

Seitsenkymppiset miesseniorit tavoittelevat kultaa ja kunniaa Portugalissa juhannusviikolla pelattavissa ESGA:n EM-joukkuekilpailuissa. Viime vuosien tapaan Suomesta kisaan lähteen jälleen kaksi kuusimiehistä joukkuetta, jotka kokoontuivat tiistaina Tapiola Golfiin valmistautumistilaisuuteen. Kisamatkaa koskevan tiedonjaon jälkeen joukkueet hakivat kisavirettä upeissa puitteissa yhdessä pelaten ja lounastaen ja saivat samalla mukaansa yhtenäiset kisavarusteet.

M70-joukkueiden EM-kilpailut käydään tänä vuonna 18.-21. kesäkuuta Lissabonin lähettyvillä sijaitsevilla Aroeira Golfin kentillä. Parille osallistujalle kohde on pelimatkoilta jo entuudestaan tuttu.

Kilpailun varhaisen ajankohdan vuoksi maajoukkue-edustajat on valittu viimevuotisten meriittien perusteella.Suomen Championship-joukkueessa (scr) pelaavat Tom Grönqvist (SGR), Karl-Johan Kaas (GT), Martti Miettinen (TGK), Erkki Ripatti (NRG), Teuvo Salento (HaGK) ja Pekka Tolvanen (TG). Cup-joukkueen (hcp) muodostavat Veikko Kirjonen (AG), Hannu Narvi (LGV, Heikki Pekkinen (KeG), Heimo Pöyry (LGV), Reijo Talja (HyG) ja Eero Viljanen (ERG). Joukkuekapteeneina toimivat Heikki Hallaranta (SaG) ja Kari Hiukka (LG).

Tasoituksella 6,9 pelaava Nokia River Golfin Erkki Ripatti (79) edustaa Portugaliin lähtevissä senioreissa vankkaa maajoukkuekokemusta, sillä kyseessä on konkarin kymmenes kansainvälinen edustustehtävä. Mieleen on painunut erityisesti ensimmäinen ESGA:n EM-kisa vuonna 2009, jolloin Suomen joukkue toi tuliaisina Islannista kultamitalit.

Ensimmäistä kertaa seniorien EM-joukkueessa ovat tänä vuonna mukana Karl-Johan Kaas ja Reijo Talja sekä joukkueen nestori Eero Viljanen, joka aloitti golfin vasta kuusikymppisenä, mutta lunasti nyt 80-vuotiaana paikan maajoukkueeseen.  Espoo Ringside Golfin seniori pelaa tasoituksella 11,6 ja on oiva esimerkki siitä, kuinka tämä laji voi palkita myös vanhoilla päivillä harrastuksen aloittaneen golfarin.

Viime vuonna Tsekissä pelatuissa EM-kilpailuissa Suomen hcp-joukkue sijoittui seitsemänneksi ja scr-joukkue yhdeksänneksi. Tänä vuonna matkaan lähdetään luonnollisesti mitalit mielessä. Vähimmäistavoitteena on joka tapauksessa petrata vuodentakaisia sijoituksia.

Kuvatekstit tulevat näkyviin siirtämällä kursori kuvan päälle tai klikkaamalla kutakin kuvaa, jolloin teksti ilmestyy kuvan alareunaan.

Seppo Rönkkö