Perinteikäs senioripokaali Jari Leppäsen voittoon!

Vuodesta 1978 pelattu senioripokaali pelattiin Lahden Golfin kentällä Takkulassa 8-9.6.2019. Sää oli lauantaina erittäin helteinen ja onneksi ukkosrintama kulki noin 20 kilometrin päästä ohi. Sunnuntaina sää oli suorastaan viileä, lämpötilan laskiessa reiluun 20 asteeseen.

Suurin puheenaihe kilpailun aikana ja sen jälkeen on ollut kentän kunto. Lahden Golfin johto nostaa käden pystyyn virheen merkiksi. Griinit ja väylät eivät olleet kisan edellyttämässä kunnossa. Seuran johtohenkilöt ovat käsitelleet asiat kritiikkipalavereissa ja todenneet syitä olleen useita. Ensinnäkin ennen kisoja olleet sääolosuhteet, uuden leikkurin rikkoontuminen ratkaisevalla hetkellä jne. Joka tapauksessa asioille on löydetty jatkoa ajatellen toimenpiteet, joilla varmistetaan kentän kunto näin tärkeisiin kisoihin. SGS:llä on laatuvaatimukset seniorikisoihin ja ne täyttyivät kaikilta muilta osin erinomaisesti, mutta kentän kunnon osalta tuli pettymys. Allekirjoittanut oli SGS;n edustajana ko. kisassa ja olen tehnyt päätöksen, että ensi vuonna Senioripokaali siirtyy toisen seuran järjestettäväksi.

Kilpailussa lauantain jälkeen kärkikolmikkona oli Mikkelin Pasi Piispa (72), toisena Lohjan Kari Lindström (74) ja kolmantena Lahden Golfin Eero Rauhala (75). Hyvässä tuntumassa olivat Jari Leppänen (75), ja 76 lyönnin miehet Juha Kiviharju, Juha Selin, Mika Sandell, Risto Rautio ja Jukka Seppänen. Näin olimme saamassa mielenkiintoisen toisen kierroksen. Toisella kierroksella Pasi Piispa piti johtoa vielä 13. reiän väliaikatuloksissa. Jari Leppänen oli vain lyönnin perässä. Pasin ongelmat ja Jarin vakuuttavat viimeiset reiät johtivat, että Jarin voittomarginaaliksi tuli 5 lyöntiä. Palkitut pelaajat olivat: 1. Jari Leppänen 145, 2. Juha Kiviharju 150, 3. Pasi Piispa 150, 4. Matti Moilanen 152, 5. Kari Lindström 153 ja 6. Tomi Pesonen 154. Tämä oli Jari Leppäsen 1. tour voitto FST;n tourilla.

Seuraavat FST M50 osakilpailut pelataan Pickalassa 29-30.6 ja heti seuraavana viikonloppuna ovat vuorossa SM kisat Talmassa.

Lahdessa 19.6.2019
Kari Hiukka