Ajankohtaista

09.06.2022

Kaakon alueen aluetourin ensimmäinen osakilpailu pelattiin keskiviikkona 8. kesäkuuta Kymen Golfin kentällä Kotkan Mussalossa. Satakunta senioria oli kokoontunut kisaamaan ja tapaamaan tuttuja.

08.06.2022

N60/70 Tour jatkui tänään Espoon Ringsidessa yli 60 kisaajan voimin. Scratch -sarjoissa molempien sarjojen voitot vietiin tuloksella 87 lyöntiä. Anneli Alanen vei voiton Pickalaan N70-sarjassa ja Sarfvikin Jaana Ukkola N60-sarjan voiton kahden lyönnillä ennen seuraavia. 

08.06.2022

M80 Tourin 2. osakilpailu pelattiin 7.6. Gumböle Golfissa lämpimässä kesäsäässä, josta ei vielä ole tänä keväänä saatukaan nauttia. Myös Gumbölen kenttä ja erityisesti sen griinit olivat loistokunnossa. 

03.06.2022

Kesä- ja heinäkuun vaiheessa Italiassa pelattaviin ESGA:n järjestämiin EM-kisoihin joukkueet on valittu. Valinta ei ollut helppo, koska vasta yksi kisa ko. toureilla on pelattu ja nekin melko kehnossa kunnossa olevilla kentillä.

01.06.2022

Suomen edustusjoukkueet Marisa Sgaravatti Trophyyn ja Masters 65+ Team Championship kisoihin on valittu. Kisat pelataan heinäkuun alussa Bonmont Golfissa Sveitsissä ja ovat European Senior Ladies Golf Association (ESLGA) järjestämät. 

01.06.2022

Kevään Seniorigolfari-lehdessä olleen Golfristikko 7:n ratkaisijoiden kesken arvottu palkinto lähti Paltamoon.

31.05.2022

Jyväs-Golfin Annie Sivelä nappasi Senioripokaalit -kisan voiton Kytäjällä hienoilla tuloksilla haastavissa olosuhteissa. Huikea näytelmä ratkesi vasta viimeisillä väylillä Sivelän kahteen birdieen.

29.05.2022

OnGolf M50 Senioripokaalit oli tänä vuonna M50 Finnish Senior Tourin toinen osakilpailu. Pelaajia ilmoittautui 168 joten varalistallekin jäi vielä 12 pelaajaa.

25.05.2022

Naantalissa päästiin nauttimaan tähän asti kevään lämpimimmästä säästä lähes sadan pelaajan tavoitellessa M70 tourin ensimmäisen osakilpailun ykkössijaa.

24.05.2022

Kauden avaus Nordcenterin Fream -kentällä osoittautui myös naisille erittäin vaativaksi. Kärkiryhmät onnistuivat kuitenkin kääntämään haasteet onnistumisiksi Minna Kaarnalahden johdolla. 

24.05.2022

Kauden ensimmäinen osakilpailu M75 sarjassa järjestettiin Wiurila Golfissa 18.5.2022. Lähes sata senioripelaajaa starttasi viheriöille.

23.05.2022

Lounaisrannikon tourit päättyivät Turun lähellä olevalle Kankaisten golfkentälle.