SGS:n historian ensimmäiset kevätpäivät Vierumäellä - kylmää kyytiä ja lämmintä tunnelmaa

Vierumäen Kevätpäivät

SGS:n ensimmäiset Kevätpäivät järjestettiin 6.-7.5.2025 Vierumäen Golfkeskuksessa. Päiville osallistui peräti 122 golfaria eri puolilta Suomea.

Sää ei todellakaan hellinyt osallistujia ensimmäisenä pelipäivänä. Aloitettiin Vierumäen Classic-kentältä. Taivaalta satoi tihkua koko päivän ja kylmä viima puhalsi takin kauluksesta sisään. Kaikki pelaajan mukana olleet asusteet oli puettava päälle, erityiseen testiin joutuivat sadevarusteet niin pelaajalle itselleen kuin bagillekin. Märät kengät ja hanskat eivät estäneet hymyä - päinvastoin, yhdessä koetut haasteet hitsasivat porukkaa yhteen. Kuten tiedetään, senioreita ei sää estä pelaamasta, kun kerran mukaan on lähdetty. Kentällä nähtiin taistelua ei ainoastaan pelituloksesta vaan tosissaan myös ilmojen herraa vastaan. Koko kierros oli kaikesta huolimatta huumorin täytteistä menoa. 

Classicilla pelattiin best ball -joukkuekilpailua, missä tulokseen otettiin kahden parhaan pistebogeytulos per väylä. Voittajajoukkue Pasi Tanskanen, Virve Laisi, Airi Kärki ja Esko Salomäki pääsi kunnioitettavaan 77 bogeypisteen tulokseen. Kakkoset ja kolmoset sitten pisteen päähän voittajista.

Tiistai iltana kokoonnuimme illalliselle Vierumäen ravintola V:hen. Illan teemana oli ”Swingin sävelin aurinkoista kesää odotellessa”. Olimme toivoneet, että pelaajien asusteissa näkyisi jotain keltaista ja sitähän näkyi. Illallisen yhteydessä kerroimme SGS:n uutisia ja suoritimme tietenkin päivän kilpailun palkintojenjaon sekä arvoimme muutamia palkintoja mm. Jukka Paakin uuden kirjan ”Golfhuijarin päiväkirja ja muita golftarinoita”. Kirjailija oli mukana Kevätpäivillä ja signeerasi teoksensa arpaonniselle.

Toisena päivänä Cooke-kentällä sade oli poissa, mutta kylmyys jäi. Kuivempi keli toi kuitenkin paremmat olosuhteet itse peliin ja moni näki tuloksissaan selvän parannuksen. Kerrottiinpa jopa joistakin birdieistäkin, vaikka sormet olivatkin kohmeessa. Cookella pelattiin Vierumäki Finnish Challenge ProAm-kilpailun pelimuotona käytettävää Tour Shamblea, jossa kaikki neljä joukkueen jäsentä avaavat. Avauksista valitaan joukkueen mielestä paras pelipallo ja siltä paikalta jokainen jatkoi omalla pallollaan omaa peliä reikään asti. Voittajajoukkue Mirja Vuori, Maili Soukka, Pekka Hakala ja Markku Ilmonen takoivat upean tuloksen 84. Kakkoset ja kolmoset jälleen pisteen päässä voittajista ja toisistaan.

Kevätpäivät jäivät mieleen ehkä siksi, että ne olivat aidot ja vaikka sää ei ollut täydellinen, niin osallistujat olivat. Pelit ja yhdessä koetut haasteet tekivät tapahtumasta hienon. Ehkä tämä oli alku uudelle perinteelle ja ensi keväänä tullaan taas, säässä kuin säässä.

Kiitos kaikille mukana olleille, teitte päivistä unohtumattoman. 

Helena Rajala ja Ari Mustonen
Tapahtuman järjestäjät