Marika Soravuo FST2:n selkeä ykkönen sateessa ja tuulessa Nokialla

FST2 kisan viisi parasta, Lehtonen, Mustjoki, Kauppi, Soravuo ja Sivelä

Naisten FST2 kisa pelattiin viime viikonloppuna Nokian maisemissa, River -kentällä. Kisaa hallitsi Pickalan Marika Soravuo pelaten molempien päivien parhaan tuloksen. Anu Heilimö säväytti kahdella eaglella lauantaina.

Kaikin puolin tapahtumarikas kisatapahtuma saatiinkin aikaiseksi NRG:n osaavan henkilökunnan kanssa. Kenttä oli saatu mainioon kuntoon. Haasteet löytyivätkin sitten aivan muualta. Lauantaina tuli vettä koko päivän. Sunnuntaina sade vaihtui reippaaseen tuuleen luoden pelaajille toisenlaisia haasteita pelillisesti.

Kisaa hallitsi Pickalan Marika Soravuo pelaten molempina päivinä hienot 76 lyöntiä voittaen kakkoseksi pelanneen HGK:n Gitta Kaupin viidellä lyönnillä. Myös Gitta alitti 80 lyöntiä molempina kisapäivinä vaikeissa olosuhteissa. Kolmanneksi pelasi, edellisen kisan Kytäjällä voittanut Jyväs-Golfin Annie Sivelä. Neljäs oli NGK:n Johanna Mustjoki-Purhonen. Tiukassa taistossa viides sija jaettiin kolmen pelaajan kesken ja samoin seuraava sija jaettiin kolmen pelaajan kesken, joten hyvin tasainen kisa pistesijoista nähtiin. HCP-kisan paras oli HIFK Golfin Tuija Kohonen.

Kaikki tulokset voit lukea SGS:n GolfBox-kilpailukalenterista

Nokian River -kenttä osoittautui tämän kauden kisakentistämme parhaassa kunnossa olevaksi ja lauantain koko päivän jatkuneen sateenkin jälkeen kenttä oli ihan hyvässä pelikunnossa sunnuntain ratkaisuissa. Riverin ruoka ja kisajärjestelyt nostivat hymyjä sennunaisten kasvoille klubilla haastavista sääolosuhteista huolimatta. Jollekulle taisikin viikonlopun kohokohta puolestaan olla pääsy lyömään rangella yhdessä Patrik Laineen kanssa. Toisella eivät puolestaan kärryt sitten millään pysyneet pelialueella. No, tuomari Mikko Urrilan avustuksella siitäkin selvittiin ja omaisuus pelastettiin.   

Onnittelut kaikille palkituille sekä lisäksi Finnish Senior Tourin rookielle, Kankaisten Anu Heilimölle kahdesta eaglesta lauantaina. Tämä on tietojemme mukaan ensimmäinen kerta koko Suomen naisseniorien kisahistoriassa Suomessa, kun pelaaja tekee kaksi eaglea samalla kierroksella, tarkemmin sanottuna etuysillä. Huikeeta!

Kiitokset Nokia River Golfille erinomaisista kisajärjestelyistä!

Kisaterveisin

Anne Kokko
FST Tour-päällikkö

Kuvat: Jaana Haapamäki, Anne Kokko