Ahvenanmaan ystävällinen tunnelma ympäröi Suomen Golfseniorien 40-vuotisjuhlamatkalaisia

Matkalaisia

SGS:n 40-vuotisjuhlamatka suuntautui Ahvenanmaalle 15.-16.9.2021. Mukana oli 126 iloista seniorigolfaria ympäri Suomea.

Matkaan lähdettiin omalla koneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta aikaisin keskiviikkoaamuna. Puolen tunnin lennon jälkeen saavuimme auringonpaisteiseen, tosin melko koleaan Maarianhaminaan. Lentoasemalla meitä odotti kolme bussia. Saimme jo lentokoneessa matkaohjelman ja golfkenttäkartan sekä lähtölistat molemmille päiville. Liikkumisesta olimme saaneet tekstiviestillä selkeät ohjeet, joten jokainen tiesi, mihin bussiin nousta. Jokaisessa bussissa oli vielä oma SGS:n bussiemäntä tai isäntä, joka piti porukastaan huolta.

Huristelimme suoraan Ålands Golfklubille. Kärryt ja autot oli laitettu valmiiksi riviin lähtöryhmittäin. Saimme mukaamme lounaspussukat. Ensimmäisenä päivänä pelasimme Kungsbanan kentän. Se osoittautui melkoisen vaativaksi ja aikainen herätys taisi vielä vaikuttaa monien pelikuntoon. Pelimuotona oli neljän pelaajan joukkuekilpailu best ball, jossa kahden parhaan pistebogeytulos per reikä muodosti joukkueen tuloksen. 

Pelin jälkeen siirryimme hotelli Pommernin. Huoneet oli jaettu ja sisäänkirjautuminen tehty etukäteen. Saimme avaimet jo bussissa, joten siirtyminen huoneisiin virkistäytymään illallista varten sujui hienosti ja nopeasti. 

Illallinen nautittiin ravintola Nauticalissa. Ikkunoista oli näkymä satamaan ja merelle. Auringonlasku museolaiva Pommernin taakse antoi upean ahvenanmaalaisen elämyksen juhlakansalle. Alkupaloiksi saimme naudanliha-carpaccion ja pääruuaksi ahvenanmaalaisia paistettuja ahvenia lisukkeineen. Uuniomenan kanssa tarjoiltu vaniljajäätelö vielä kruunasi maistuvan aterian.

Puheenjohtajamme Heikki Hallaranta muisteli puheessaan SGS:n 40-vuotistaivalta ja kertoi tämän hetken kuulumisia. Ohjelmaan kuului myös päivän Kungsbanan kilpailun palkintojenjako. Molempien päivien joukkuekilpailuissa palkittiin kolme parasta joukkuetta ja lisäksi palkittiin paras nais- ja miespelaajan pistebogeytulos. 

Joukkuekilpailu Kungsbanan:
1.    Maiju Kettunen (SGC), Risto Kettunen (SGC), Timo Saastamoinen (HIFK) ja Erkki Oila (NGK) – 75 bp
2.    Soile Lamberg (GPI), Heini Husari (LGV), Esko Tuomola (RuG), Kyösti Puustinen (PGC) – 75 bp
3.    Mirja Viinanen (PGC), Tellervo Maunuksela (PGC), Jens Ahlblad (Kurk), Göran Hongell (PGC) – 74 bp

Paras pistebogeynainen oli Paula Paakkari-Kaukonen (AGK) - 31 bp ja paras pistebogeymies Teuvo Salento (HaGK) - 36 bp. 

Lopuksi oli tietysti vielä kaikkien odottama arvonta, jossa arvottiin SGS:n aluekoordiaattori Jukka Paakin kirjoittamia Mannerheim – tuntematon golfari -kirjoja.

Aamulla maittavan ja runsaan hotelliaamiaisen jälkeen suuntasimme jälleen golfkentälle. Oli vuorossa viime vuonna uusittu ja paljon kehuja saanut Slottsbanan. Kentällä oli ehkä hieman lyhyemmät siirtymät, mutta mäkiä ja vaativuutta riitti tälläkin taistelutantereella. Pelimuoto oli sama molempina päivinä. Kenttä oli upea. Keskiaikainen Kastelholman linna hallitsi näkymää monella väylällä. Lintumaailma oli niitä bongaaville myös antoisa. Joutsenpoikueet, muuttavat hanhet ja jopa harmaahaikara näyttäytyivät meille.

Pelin jälkeen nautimme perin ahvenanmaalaisen lounaan kuuluisan ahvenanmaalaisen kokin Michael Björklundin pitämässä ravintola Smakbyssä. Köttbullar och potatismos, lihapullat ja muusi, täyttivät nälkäiset vatsamme. Lounaalla oli tietenkin päivän kilpailun palkintojenjako.

Joukkuekilpailu Slottsbanan:
1.    Pirjo Österberg (PGC), Anneli Sarajärvi (GT), Kari Niemi (NG) ja Juhani Uotila (PirG - 87 bp
2.    Anna-Liisa Malm-Uotila (PirG), Riikka Lonka (TawG), Timo Saastamoinen ((HIFK) ja Ari Mustonen (ViGs) - (87 bp 
3.    Tellervo Maunuksela (PGL) , Anne Karppinen (ViGs), Maj-Britt Jensen (Kurk) ja Armi Westin (Kurk) - 85 bp

Paras pistebogey nainen oli Ritva Hämäläinen (VGC) - 36 bp ja mies Esko Tuomola (RuG) - 37 bp.

Päätteeksi vielä arvottiin kaikkien osallistujien kesken OnGolfin 500 euron lahjakortti. 

Kaikki tulokset lähetetään matkalla mukana olleille.

Kotimatka meitä odottaneella Finnairin koneella sujui nopeasti. Matkatavaroita odotellessa hyvästeltiin uudet ja vanhat tutut ja toivoteltiin hyvää kotimatkaa. Halattiinkin, tosin maskien takaa. Matka tuntui ihan vähän siltä, että olisimme käyneet ulkomailla. Toivotaan, että syksyn seniorimatkat päästään toteuttamaan suunnitellusti, sillä matkakuume on selvästi alkanut polttaa monien mielessä ja varustilanne matkoilla on erittäin hyvä.

Kiitos OnGolfille matkanjärjestelyistä ja erityiskiitos Mari Jokiselle, joka matkatoimiston puolesta oli junailemassa asioita mukanamme ja hoiti kaiken erinomaisesti.

Ålands Golfklubb ansaitsee myös suuret kiitokset järjestelyistä. Kaikki toimi todella hienosti ja tunsimme itsemme tervetulleiksi pelaamaan.

Kiitos myös SGS:n 40-vuotisjuhlamatkan järjestelytiimille Anneli Tuomiselle (tiimin vetovastuu ja bussiemäntä), Ole Johanssonille (kilpailujohtaja), Kyösti Puustiselle (bussi-isäntä), Ari Mustoselle (bussi-isäntä) ja Helena Rajalalle (viestintä).

Suuret kiitokset kaikille matkalla mukana olleille!

17.9.2021
Helena Rajala

Klikkaa kuvagallerian kuvaa, niin näet sen kokonaan.