Aluetourin finaalissa Uudessakaupungissa jo syksyn tuntumaa

Pelisuunnitelmia

Aluetourin finaali pelattiin lauantaina 4.9.2021 Uudessakaupungissa Varsinais-Suomessa Uudenkaupungin Golfkerhon isännöidessä tapahtumaa. SGS oli kutsunut kilpailuun 144 pelaaja.

Edellisenä päivänä perjantaina harjoituskierroksen suoritti yli 100 pelaajaa tuulisessa ja vilpoisassa kelissä. Usean pelaajan kommentti ”harkkakierroksen” jälkeen oli, että huomenna paremmuudet ratkaistaan puttaamalla.

Lauantaina tuuli oli onneksi tyyntynyt, mutta kosteutta ja viileää oli. Lämpötila aamulla vähän alle 10 astetta. Myöhemmin aurinkokin jo näyttäytyi ja keli vähän lämpeni. Myös tuuli tuli iltapäivällä mukaan. Syksyä kohti ollaan menossa.

Kierrokset neljän hengen ryhmissä kestivät noin 5 tuntia. Edellisen päivän kokemukset puttaamisen merkityksestä toteutuivat. Osaltaan pelinopeuteen vaikutti pelaajien huolellinen työskentely griineillä. Lähestymiset griineille tuottivat ongelmia ja puttaaminen vaati suurta tarkkaavaisuutta.

Tulokset saatiin sarjoittain nopeasti ja siten palkinnot päästiin jakamaan heti sarjan viimeisen ryhmän maaliintulon jälkeen.

Tulokset löytyvät SGS:n GofBox-kilpailukalenterista.

Uudenkaupungin Golfkerho hoiti kilpailujen järjestelyt hyvin. Yhteistyömme alkoi jo viime syksynä ja koko ajan se sujui hyvin. Kiitos vapaaehtoisille, toimitusjohtajalle, kenttähenkilökunnalle ja ravintolalle.

Pelaajille suuri kiitos osallistumisesta ensin aluetourin osakilpailuihin ja nyt tähän finaaliin. Pitkä kausi aluetourin osalta on nyt ohi. Kiinnostusta aluetourille osoittaa runsas osallistuminen kilpailuihin. Aluetourilla kaudella 2021 tehtiin 2787 pelisuoritusta.

Kiitos myös jokaiselle osakilpailun järjestäneelle seuralle. Järjestäviä seuroja oli 23.

6.9.2021
Paavo Reunanen
Tour Manager

Klikkaa kuvaa, niin näet sen kokonaan.