Espanjan La Torren Long Stay reissu saatiin viettää kesäisissä olosuhteissa myöhäisestä ajankohdasta huolimatta

Tyypillistä Jack Nicklauksen kenttäsuunnittelua El Vallen kentältä.

Lokakuun 28. päivä 33 iloista, kokenutta golf-matkaajaa oli lähdössä Suomen pimeyttä pakoon, ja odotukset olivat korkealla matkakohteen keleistä.

Eikä siinä petytty, vaan pari ensimmäistä viikkoa tuskailtiin jopa lähes 30 C-asteen lämpötiloissa. Viimeiset viikot sitten olivatkin jo normaalimpia reilun 20 C-asteen kelejä. Kahtena päivänä tosin päästiin testaamaan tuulisessa kelissä pelaamisen taitoja, missä todettiin olevan kehittämisen varaa.

Majoittuminen La Torren isolle alueelle oli haastavaa, koska asunnot sijaitsivat eri puolilla 2 km halkaisijaltaan olevaa aluetta, mutta siitäkin ajan kanssa selvittiin paikallisen agentin pakettiauton ja peräkärryn avustuksella. Huoneistot olivat yksityisomisteisia ja siten niiden varustelutaso vaihteli lähes luksuksesta kohtuulliseen. Pienillä täydennyksillä kuukaudesta kuitenkin selvittiin hienosti.

Matkaa sisältyi kaksitoista yhteistä kierrosta ja neljä yhteistä perjantaipäivällistä. Golfin lisäkierroksia sai pelata oman innostuksen mukaan välipäivinä huokealla 9 € kierroshinnalla. Innostusta tällä porukalla riitti ja moni käyttikin suurimman osan vapaapäivistä pelaamiseen. 

Hiukan yllättäen ryhmästä löytyi aimo annos kilpailuhenkeä ja tietenkin yhteiset kierrokset kisattiin tiukasti voitto mielessä. Viikon palkinnot jaettiin yhteisten päivällisten yhteydessä kerran viikossa ja aika usein toistui tilanne, jossa parhaiden palkitsemisten jälkeen palkittiin paras mies :) Naiset siis olivat tällä matkalla ylivoimaisia ja meidän miesten oli tyydyttävä pääosin pistesijoihin ja luotettava hyvään tuuriin arvontapalkintoja arvottaessa.

Seuraavassa kisojen kärki:
Kisa 1: Schamble 1. Leena Paajanen 45 p   2. Harri Väre 44 p   3. Johanna Latvakangas 43 p
Kisa 2: PB  1. Merja Virtanen 39 p  2. Tuula Hyyppä 37 p 3. Pentti Hyyppä 36 p
Kisa 3: Valssi (J) 1.  Aija Ahtineva, Pertti Lehikoinen, Katja Kärnä ja Mauri Yli-Hannuksela 92 p 
Kisa 4: HCP 1. Johanna Latvakangas 60 netto 2. Aija Ahtineva 64 3. Mia Väre 67
Kisa 5: Best Ball (J) 1. Aija Ahtineva, Merja Virtanen, Olli Virtanen ja Eero Piispanen 50 p
Kisa 6: Pink Ball (J) 1. Leena Paajanen, Mia Väre, Johanna Latvakangas ja Pertti Lehikoinen 149 p
Kisa 7: Super pb 1. Pertti Lehikoinen 58 p, Aija Ahtineva 49 p, Tuula Hyyppä 43 p
Kisa 8: Pari bb 1. Hyypät 47 p 2. Ketolat 46 p 3. Pirjo Malkki ja Hilkka Hautiaislammi 43 p
Kisa 9: N-M pb 1. Naiset 324 p ja hyvänä kakkosena miehet 292 p
Kisa 10: Schamble 1. Olli Virtanen 42 p 2. Kari Sjöberg 41 p 3. Merja Virtanen 40 p
Kisa 11: Pariscrable 1. Aija Ahtineva ja Eero Piispanen 63 (netto) 2. Virtaset 64 3. Latvakankaat 66
Kisa 12: Mestaruus 1. Eija Ketola 63 (netto) 2. Merja Virtanen 64 3. Johanna Latvakangas 64 
          (6. paras mies Seppo Mäkinen 67)

Kilpailut kisattiin neljällä eri kentällä, La Torre, El Valle, Hacienda Requime ja Alhama Signature, jotka kaikki olivat Jack Nicklauksen suunnittelemia. Kaikille kentille oli tyypillistä hiekkaesteiden runsaus ja väylien laitoja reunustavat ”heinäpensaat”, jotka usein nielaisivat pallon. Kaksi viimeksi mainittua kenttää olivat hiukan kärsineet kesän kuivuudesta ja ehkä koronankin seurannaisvaikutuksista, koska väylät olivat paikoittain melko heikolla ruoholla. Kohtuullisella siirtosäännöllä yleensä kelvollinen pelipaikka kuitenkin löytyi.

Kiitos koko ryhmälle innostavasta asenteesta ja hyvästä yhteistyöstä. Teidän kanssanne vetäjä pääsi tosi helpolla. Toivottavasti tapaamme näissä merkeissä jatkossakin.

Jouko Latvakangas
Matkanvetäjä
28.11.2022