M60 Tourin 2. kisassa Ari Vauhkonen omalla tasollaan Vammalan sateessa

Päivän voittaja kierroksen jälkeen kertaamassa viimeisen väylän birdietä yhdessä Jari Ruuttilan (Kaisan isä) kanssa

Sääennusteet pitivät hyvin paikkansa Lakeside Golfissa Järvenrannan kentällä pelatun M60 2. osakilpailun aikana. Vettä tuli aika ajoin kaatamalla voimakkaiden tuulenpuuskien kera. Tästä huolimatta kenttä pysyi erittäin hyvässä kunnossa ja saikin pelaajilta kiitosta.

Erityisesti greenit olivat sopivan nopeat, lähes virheettömät ja tasalaatuiset.Sadekisan pelasi sitkeästi läpi 132 urhoollista. Tosin pelaajamäärä olisi voinut olla suurempikin, mutta viimeisen viikon aikana tuli yli kymmenen peruutusta.

SCR-sarjan voitti par tuloksella Pickala Golfin Ari Vauhkonen, jolle Tammer Golfin Juhani Fält hävisi kaksi lyöntiä. Kolmanneksi kiilasi Golf Talman Kai Tiira tuloksella +3.

Kovasta kelistä huolimatta kolme pelaajaa pelasi alle oman tasoituksen. HCP-sarjan kärjen miehittivät jälleen Tammer Golfin miehet. Tällä kertaa parhaita oli Keijo Korte -4, Juhani Fält -2 ja Risto Kuokkanen samalla tuloksella.

Kaikki tulokset löydät GolfBox Kilpailukalenteristamme.

Olosuhteista huolimatta kisajärjestelyt sujuivat moitteettomasti ja kaikesta huomasi LGV:n kokemuksen kisajärjestäjänä. Esimerkillisesti mm. forecaddiet opastivat meitä pelaajia sokkoväylillä ja kilpailun tuomarikin oli liittotasoa. Kiitos koko Johanna Mäkelän luotsaamalle tiimille.

M60 Tour jatkuu 17-18.7. Botnia Golfissa Kauhajoella, jolloin myös ratkotaan ikäluokan Suomen mestaruudet. Toivotan kaikki pelurit tervetulleiksi Etelä-Pohjanmaalle.

Tour Manager
Jouko Latvakangas

 

Kuva 1 Päivän voittaja kierroksen jälkeen kertaamassa viimeisen väylän birdietä yhdessä Jari Ruuttilan (Kaisan isä) kanssa
Kuva 2 Jari Piiparinen, Heikki Jäämaa ja Risto Merkkiniemi tähyilemässä puttilinjoja vaikealla ysi väylällä
Kuva 3 Kari Nyman antaa pallolle kyytiä seiskaväylän teeboxissa. Taustalla tarkkailevat Mikko Salminen ja Heikki Jäättelä