Matti Moilanen haki voiton Portugal Senior Openista

Matti Moilanen

Matti Moilanen ja Jari Puurtinen päättivät lähteä ottamaan mittaa Euroopan golfseniorien tasosta Portugal Openiin.

Esivalmistelut oli tehty huolella ja Estorlin kenttä vaikuttikin paperilla helpohkolta ja melko lyhyeltä, mutta harjoituskierros paljasti kentän haasteet ja ongelmat. Väylät olivat kapeita, nostettuja greenejä sopivasti ja kentän par tulos oli vain 69.

Parikilpailussa Matti ja Jari pelasivat fourball ja greensome pelimuodot. Viimeiselle väylälle tultaessa he olivat vielä kiinni toisessa sijassa, mutta lopuksi syntynyt bogi pudotti meidät kuudenneksi tuloksella 70/73.

Yksilökilpailu alkoi rankan vesisateen merkeissä. Lopputulemana olikin, että ensimmäinen kilpailupäivä peruttiin. Toisena päivänä Matti haki tuntumaa väylän verran, mutta sitten loppukierros menikin alle parin. Päivän päättyessä Matti oli tuloslistalla jaetulla neljännellä sijalla lyönnin päässä kärjestä. 

Viimeisen päivän ensimmäinen bogi tuli ykkösväylällä, mutta heti seuraavalla väylällä (par 3) se kuitattiin birkulla. Väylän kuusi birdie nosti Matin ja tulokseen miinus yksi. Tämän jälkeen Matti ei missannut yhtään väylää tai greeniä siitä huolimatta, että hän käytti par nelosella ja vitosella rohkeasti driveria muiden kärkimiesten tyytyessä rautamailoihin peläten väylien kapeikkoja. Viimeisen väylän kolmen putin bogi oli kosmeettinen ja kahden kierroksen kokonaistulos riitti hienoon neljän lyönnin voittoon. Näin Matin menestyksekäs kausi sai mahtavan päätöksen. Matti tosin antoi osan kunniasta kumppanilleen Mariannelle tämän henkisestä tuesta ja ammattimaisesta caddiena toimimisesta. Matti kiitteli myös Jaria mahtavasta kannustuksesta ja Bernt Pihlflycktiä riemukkaista voittojuhlien järjestelyistä.