Suomen naiset saavuttivat ennätyksellisen kahdeksannen sijan joukkue-EM-kilpailuissa Bulgariassa

Edustusasut

European Senior Ladies’ Team Championship 2021 pelattiin Bulgariassa BlackSeaRama Golf & Villas Resortin kentällä 31.8.-4.9.

Garry Playerin suunnittelema, vuonna 2008 valmistunut championship-tason links-kenttä pelattiin nyt liki 5400 metriä pitkänä. Väyliä oli paikoin kavennettu vain 4 metrin levyisiksi. Pitkän kuivan kauden jälkeen viheriöt oli kasteltu hyvin pitäviksi.

Kilpailussa oli mukana 13 maata 78 pelaajan voimin. Brittein saarten joukkueet joutuivat viime hetkillä peruuttamaan osallistumisensa omien koronakriteeriensä vuoksi. Edelliset EM:t vuonna 2019 pelattiin tällä samalla kentällä. Silloin mukana oli 17 maata.

Suomen joukkueessa pelasivat Lohjan Virpi Haataja, Sarfvikin Minna Kaarnalahti, Talin Gitta Kauppi, Pickalan Anna-Maria Lehtonen, Nurmijärven Johanna Mustjoki-Purhonen ja Pickalan Marika Soravuo.  Virpi, Minna, Anna-Maria ja Marika olivat mukana myös vuoden 2019 ennätykselliselle yhdeksännelle sijalle yltäneessä joukkueessa.

Kaksipäiväisen lyöntipeliosuuden jälkeen Suomen sijoitus oli kuudes.  Minnan lyöntitulos 75+79 oli faktisesti yhdeksänneksi pienin yhdessä 4 muun pelaajan kanssa, ja se toi matemaattisen sijaluvun 13. Suomen kakkosen, Marikan tulos 79+81 merkitsi sijalukua 27. Kaikkiaan 28 kilpailijaa pelasi yhteistuloksen 160 tai paremmin. Ranskan ikinuori Christine Petit-Martin ja Sveitsin Karin Luxon kiersivät kentän 1. päivänä ihannetuloksen 72. Tasoituksilla tarkastellen Suomen pelaajat olivat sijaluvuilla 31 - 60, mutta tuloksissa hienosti välillä 13 - 52. Kovat maat Hollanti ja Ruotsi sekä Italia jäivät taakse yhteistuloksissa, Italia jopa B-Flightiin. 

Ratkaisevalle reikäpeliosuudelle Suomi pääsi näin ensimmäistä kertaa koko turnauksen historiassa A-Flightiin. Kilpailua on tässä muodossa käyty vuodesta 2006.  Puolivälierässä vastaan asettui Saksa. Likimain konemainen, hieno joukkue päihitti Suomen 4/1 valmentajansa Philip Drewesin näyttäessä tarkasti pelilinjoja jo harjoituskierroksella. Suomen välierä Hollantia vastaan oli tasainen.  Foursome-ottelu ratkesi vasta 19. reiällä oranssihameiden voitoksi, ja kahdessa matsissa peli päättyi viheriöllä 18. Hollanti oli vahvempi 3/2. Suomen finaalipelin nimesimme Scandinavian Mastersiksi, kun viivalle tuli Ruotsi. Sinikeltaiset ottivat voiton 3,5/1,5 ja näin Suomen sijaluvuksi muodostui 8. Upea ennätys kuitenkin, vaikka nälkä vielä parempaan sijoitukseen taas vain kasvoi.

Marika voitti ainoana suomalaisena kaikki omat ottelunsa. Minna onnistui venyttämään jokaisen pelinsä viimeiselle 180 metriä pitkälle par-kolmoselle; 2 päättyi niukkaan tappioon, viimeinen A/S-tulokseen. ”Kun mikään ei riitä” sanoi Minna tehtyään kaikissa otteluissaan 3 birdietä. "Birdien kokonaissaldo 13 on minulle turnausennätys” hän jatkoi. Johanna toi kokonaisen pisteen voittamalla välierävastustajansa 3/2.

Voittoon pelasi Espanja. Hieman yllättävää minulle oli, että kulta on vasta maan ensimmäinen. ”Third time’s a charm” iloitsi Espanjan kapteeni palkintopuheessaan, kun BlackSeaRaman  2019- ja 2011-hopeat  nyt kirkastuivat. Tämän vuoden hopeajoukkue oli Saksa. Kun haastattelin Saksa-Suomi-matsia seuratessani Philip Drewesiä, hän nimesi maansa 2018 Euroopan mestaruuden Belgiassa uransa suurimmaksi saavutukseksi. Omalla peliurallaan Philip muisteli käyneensä kilpailemassa mm. Talissa. Päättäjäisillallisilla hän Saksan joukkueita jo 8 vuotta coachanneena herrasmiehenä vastasi, että paras voitti nytkin.  EM-pronssin vei uudistunut Sveitsin tiimi.

Tulokset löytyvät European Golf Association (ega-golf.ch)

Mustanmeren ”rantakalliolla” puhalsi tuuli kisapäivinä kovimmillaan 30 km tunnissa, mutta aurinko paistoi enimmäkseen kesäisen kuumasti.  BlackSeaRama Golf&Villas Resortin henkilökunta palveli iloisesti. Bulgarian pienen Golfliiton Seth Underwood ja Savina Pesheva olivat oikea ja vasen käsi EGA:n viralliselle toimikunnalle. Tulosseuranta hoidettiin edelleen paperilla, mutta esim. kapteenit saivat nyt jo tärkeät tiedot WhatsApp-ryhmän kautta ja sähköpostitse.

Kilpailujen ilmapiiri oli välitön ja kaikkia kannustava. Kahden vuoden koronatauko näkyi iloisena liikunnallisena irrotteluna jo avajaisissa ja huipentui päättäjäistansseihin. Suomen hyvähenkinen joukkue sai sijoituksestaan voimakkaat ablodit kilpasiskoiltaan ja vielä riemukkaammat bravat karaoke-esityksestään Bye bye BlackSeaRama Sunrise Avenueta mukaillen.

Vuoden 2022 EM-kilpailua emännöi Cubo Golf Ljubljanan lähellä Sloveniassa.

9.9.2021
Pirkko Havukainen
Keskimäärin 18 000 askelta per päivä kävellyt ja mm. cäddännyt Suomen joukkueen tyytyväinen kapteeni

Klikkaa kuvaa, niin se näkyy kokonaan.