Tuttu ja turvallinen Almerimar - kevään toinen jäsenmatka

Almerimar 2023

Senioreiden toinen tämän vuoden matka suuntautui Espanjan Almeriaan ja siellä Almerimarin rantakaupunkiin.

Kohde on varmaan monelle entuudestaan tuttu, sillä sinne on matka suuntautunut lähes joka vuosi. Almerimar sijaitsee noin 200 km päässä Malagasta itään. Ajomatka Malagasta kesti pari tuntia, mutta sujui mutkattomasti kauniita merimaisemia katsellen. 

Almerian alueelle tunnusomaista ovat muoviset kasvihuoneet. Niitä on silmänkantamattomiin eli  noin 400 neliökilometrin verran. Ne eivät ole kovinkaan kaunista katseltavaa, mutta sieltä ne tomaatit yms. pohjoismaisiin ruokapöytiin lähtevät.

Matka-ajankohta oli 9.3.-23.3.2023 ja mukana oli yhteensä 30 seniorigolfaria. Asuimme Golf Almerimar hotellissa.  Hotelli oli kaikin puolin hyvä ja erittäin siisti. Ruokailutilat hiukan liian pienet suhteessa hotellivieraiden määrään. Melu ruokaillessa oli aikamoinen, kun päivän tuloksia juhlittiin rennoissa merkeissä. Ruoka oli maukasta, mutta päivittäistä vaihtelua olisi voinut olla enemmän. 

Hotelli sijaitsee ihan huvivenesataman tuntumassa. Rannassa oli satoja hienoja purjeveneitä, mutta ilman purjehtijoita. Sesonki ei ole vielä alkanut ja rantakadut vielä ihan autioita. Voi vain kuvitella millaista siellä on, kun kaikki veneet suuntaavat ajomerelle. 

Purjehtijat loistivat poissaolollaan, mutta golfarit olivat paikalla!

Hotellin yhteydessä on kolme eri ysiä, White, Red ja Blue. Niitä yhdistellen pelit sujuivat hyvin, vaikka pelaajia oli paljon. Lähes kaikki pelaajat olivat pohjoismaalaisia, joten siinä joukossa oli kiva ja turvallinen oleskella. Lisäksi sää oli mitä mainioin golfia ajatellen. Aurinko paistoi, mutta ei vielä liian kuumasti.

Kentillä oli useita tee-paikkoja, joten jokainen voi valita itselleen mieluisimman. Kaikki ”värit” oli sloupattu sekä naisille että miehille, joten sekin teki teepaikan valinnan mahdolliseksi.

Kuten kaikilla seniorimatkoilla, nytkin pelasimme joka päivä jotain pientä kisaa. 

Mestaruudesta pelattiin ensimmäisellä viikolla tasoituksellisena lyöntipelinä ja toisella viikolla kaksipäiväisenä pistebogey kisana. Kahden päivän kisaa helpotettiin siten, että vain kolme ysiä laskettiin tulokseen, huonoin ysi jäi pois.

Ensimmäisen viikon voittajat paremmuusjärjestyksessä olivat Tuula Kemppi (68 lyöntiä netto), Hani Haimi ja Päivi Katajakoski ja miehissä Kari Lundgren (77 netto), Kari Laakso ja Jussi Uotila.

Toisella viikolla voiton veivät Päivi Katajakoski, Helena Löfgren-Mikkola, Sirpa Brandenburg ja Anna-Liisa Malm-Uotila ja miehissä Martti Kemppi, Kari Laakso, Jaakko Knuutila ja Pertti Pärnänen.

Kaikkinensa Almerimar on suositeltava golfkohde. Kaikki on lähellä. Ei bussikuljetuksia kentille eikä bägien raahaamista. Bägit säilyivät hyvin niille varatussa tilassa caddiemasterien valvonnan alla.

Kiitokset tällä kertaa mukana olleille ja tervetuloa uusille matkoille!

Anneli Tuominen
Matkanvetäjä

28.3.2023