Jussi Karttunen haastoi Freamin M50 Haastajatourilla Nordcenterissä

M50 Haastajatour

M50 Haastajatourin kauden viimeisessä osakilpailussa Yyterin Jussi Karttunen pelasi hienosti tuloksen yksi yli kentän par-tuloksen ja vei voiton kolmen lyönnin erolla kakkoseksi pelanneesta Vuosaaren Raimo Järvelästä (76).  Kolmossijaa jakoivat Sarfvikin Antti Makkonen ja Nevaksen Jyri Lehtinen tuloksella 77. 

Loppukesästä huolimatta kisa pelattiin erinomaisissa olosuhteissa, vaikka aurinko ei juuri paistanutkaan. Kenttä oli erinomaisessa pelikunnossa yöllisestä sateesta huolimatta. Siirtosääntö todettiin kuitenkin tarpeelliseksi pallon putsaustarpeen takia. Aikaisemmasta Fream-kisasta poiketen kisa pelattiin keltaisilta, mikä hiukan helpotti tuloksen tekoa. Silti Fream kenttänä asetti pelaajat tiukan paikan eteen.

Nordcenter ja Pego operoijana hoiti hommat mallikkaasti eikä lounaasta voinut sanoa poikkipuolista sanaa. Kiitos siitä niin työntekijöille kuin vapaaehtoisille.

M50 Haastajatourin parhaat O&M-pisteet keräsi Keimolan Ari Eloranta niin ylivoimaisesti, että hänen ei tarvinnut osallistua viimeiseen kisaan, vaikka siellä oli jaossa 1,3-kertaiset pisteet.

Kiitos pelaajille aktiivisesta osallistumista Haastajatourille. Loppukesästä huolimatta Nordcenteriin ilmoittautui 112 pelaajaa, mikä kuvaa hyvin Haastajatourin tärkeyttä meidän monien Tourien joukossa.

Jouko Latvakangas


Suomen Golfseniorit ry on itsenäinen vuonna 1981 perustettu yhdistys, joka vastaa kaikista valtakunnallisista seniorikilpailuista. Lisäksi yhdistys tarjoaa runsaasti muuta toimintaa, tapahtumia ja rahanarvoisia etuja golfaaville senioreille.