Open Forumissa mielenkiitoista asiaa

Suomen Golfsenioreiden Open Forum ja vuosikokous pidettiin tiistaina 10.12. 2019 Vantaan Metropoliassa.
Open Forumiin osallistui noin 80 senioria ympäri maata. 

Open Forumin ohjelma oli mielenkiintoinen ja monipuolinen. SGS:n puheenjohtaja Heikki Hallaranta kertoi SGS:n loppuvuoden kuulumiset ja ensi vuoden näkymistä. Kristian Toivio kertoi Ari Mustosta paikaten (Ari estynyt) jäseneduista ja pelioikeuksista. Niistä ehkä tärkeimpänä se, että ensi kaudelle SGS pyrkii hankkimaan 4-5 uutta senioripelioikeutta. Eduista ja oikeuksista tiedotetaan tarkemmin nettisivuilla ja uutiskirjeessä ensi vuoden alussa ja painetussa muodossa maalis-huhtikuun vaihteessa ilmestyvässä Seniorigolfari-lehdessä. 

Heikin ja Kristianin jälkeen estradille nousi Mika Wikström Suomen Golfliitosta. Ennen aihettaan Mika esitteli meille SGS:n uuden yhteyshenkilön Johanna Ahdin, joka tulee hoitamaan asioitamme golfliitossa Outi Kuntun jälkeen. Mikan esitys uudesta WHS tasoitusjärjestelmästä oli valaiseva, mutta vain osa hänen 4,5 tuntia kestävästä koulutuksestaan aiheesta, joten paljon jäi vielä opittavaa. Lohdullista on kuitenkin se, että järjestelmää pitävät yllä ammattilaiset ja meidän pelaajien ei tarvitse tehdä mitään kommervenkkejä tasoituksemme laskemisessa. Suomessa järjestelmä otetaan käyttöön helmikuussa 2020.

Mikan jälkeen saimme valaisevan esityksen SGS:n kilpailutoimikunnan puheenjohtajalta Kari Hiukalta. Kari kertoi seniorien kuluvan vuoden kilpailumenestyksistä, osallistumismäärien kasvusta ja koko kilpailutoiminnan suuresta aktiivisuudesta. Karin esityksen voit lukea tästä liitteestä.

Forumin päätti erittäin mielenkiintoinen THL:n erikoistutkija, terveystieteiden tohtori Heli Valkeisen esitys kaikkia kiinnostavasta aiheesta otsikolla Golf ja terveys – mitä tutkimukset sanovat. Helin lähestyminen asiaan oli nimenomaan golfarin näkökulma, johon peilaten monet tutut liikunta- ja terveysfaktat saivat ihan uuden ulottuvuuden./HR